Applen suursuositut iPhonet ovat vuosia olleet markkinoiden halutuimpia puhelimia, vaikka aivan jokainen uusi malli ei myyntitilastojen kärkipaikkaa olekaan vallannut. Trendikkäiden puhelinmallien suosiota selittävät osittain tehokas markkinointi, laadukas ja kattava sovelluskauppa ja hyvä yhteensopivuus muiden Applen laitteiden kanssa.

Android- ja Windows-puhelimiin verrattuna Applen etuna onkin, että se voi pitää markkinoilla vain muutamaa puhelinmalliaan kerralla, kun taas etenkin Android-puhelimia on satoja erilaisia. Ja koska valmistajia on runsaasti, ei laitteesta toiseen vaihtaminen tai lisävarusteiden hankkiminen ole yhtä vaivatonta ja keskitettyä, kuin Applella.

Ei päivittäistä latausta

Älypuhelinten aikakaudella on noussut jo lähes normiksi, että puhelimen akku täytyy ladata vähintään kerran päivässä täyteen. Kosketusnäytöllisten mobiililaitteiden tullessa ensimmäistä kertaa markkinoille 2000-vuosikymmenen puolivälin tienoilla puhelinten akkujen kestävyydessä olikin paljon parantamisen varaa, sillä monet valmistajat käyttivät ensimmäisissä älypuhelimissaan miltei samoja akkuja kuin entisissä, fyysisellä näppäimistöllä varustetuissa malleissaan. Lisääntyneet ominaisuudet ja tehokkaammat prosessorit kuitenkin kuluttivat akun tyhjiin entistä nopeammin ja tästä syntyi ”lataus per päivä” -myytti.

Jos puhelimella pelaa paljon, latausväli on tietysti paljon tiheämpi. Mutta sama pätee myös tietokonemaailmassa, sillä akunkestoltaan parhaat läppärit 2017 vaativat pelikäytössä käytännössä aina virtalähteen. Käytön ollessa taas arkisempaa, eli pääasiassa puheluita, tekstiviestejä, kalenterin ylläpitämistä ja satunnaista nettiselailua, iPhone porskuttaa komeasti melkein kaksikin päivää samalla latauksella. Varsinkin, jos käytössä on alhaisen virran tila, joka karsii taustaprosessit kuten uusien sähköpostien hakeminen, iCloudin synkronointiväli yms. minimiin optimoidakseen akun kestoa, vähäiselläkin latauksella voi sinnitellä vielä tuntejakin.

Puhelimesi akun kestoon kannattaa kiinnittää ajoittain huomiota, jotta iPhonesi suorituskyky ja jälleenmyyntiarvo säilyisivät mahdollisimman korkeina. Älä lataa puhelintasi ellei se ole aivan välttämätöntä äläkä pidä sitä laturissa liian pitkiä aikoja kerrallaan, sillä turhat latauskerrat kuormittavat akkua.

Mallilla on väliä

Vaikka usein uusien iPhone-mallien muutokset edellisiin verrattuina jäävät pääasiassa pintapuoliseksi kauneusviilaukseksi, kuoren alla tapahtuu vuodesta toiseen parannuksia suorituskykyyn sekä akun kestoon ja kapasiteettiin. Akun kestoltaan iPhone ei ole koskaan ollut terävintä kärkeä älypuhelinmarkkinoilla, mutta käytännössä se ei häviä kilpailijoilleen merkittävällä tavalla valmiusaikansa osalta.

Tämän hetken vanhimmat saatavilla mallit Applella ovat pienikokoinen iPhone SE ja iPhone 6S, joiden puheaika valmistajan mukaan on 14 tuntia 3G-verkossa. Valmiusaikaa molemmille mallille luvataan 10 päivää ja 4G-verkoissa surffaamista mallit kestävät 10-13 tuntia. Yllättäen 6S on pikkusiskoaan heikompi verkkosurffailun virransyönnin osalta ja Wi-Fi-verkossa selailua syksyllä 2015 julkaistu lippulaivamalli kestää 11 tuntia, kun SE:n vastaava lukema on 13.

IPhone 7 -mallissa Apple nosti akkukapasiteettia 1900 milliampeeriin, mutta se ei huomattavasti parantanut akun kestävyyttä. Sen sijaan 7 Plus -mallin speksit ovat jo mukavampaa katseltavaa: täydellä akulla puhelimelle luvataan jopa 21 tunnin puheaikaa, 16 päivän valmiusaikaa ja videon toistoaikaa 14 tunnin verran. 5,5 tuuman näytöllä varustetut Plus-mallit ovatkin varusteltu isommilla akuilla ja erityisen suosittuja ne ovatkin olleet ammattikäytössä.